Rotu: risteytysponi
Sukupuoli: ruuna
Säkäkorkeus: 125cm
Syntynyt: 10.9.2015
Kuollut: 27.5.2021
Omistaja: Aino ja Anni Kangas

Kaneli oli ensimmäinen oma ponimme, jonka ostimme hieman vahingossa kesällä 2016 ponin ollessa 9kk ikäinen. Alunperin Kanelin piti tulla meille vain ajo-opetukseen, mutta sen persoonallinen luonne teki meihin lähtemättömän vaikutuksen ja niinpä päädyimme ostamaan sen kokonaan omaksi.
Kaneli saapui meille 15. kesäkuuta 2016. Ilmassa oli jännitystä, vaikka Kaneli ei edes ollut ensimmäinen ylläpitoponimme. Kun talutimme hontelon, takkuisen rääpäleen ensimmäistä kertaa ulos trailerista olimme jo aivan myydyt. Ensimmäiset kolme päivää Kanelin kanssa eivät olleet helppoja, sillä sitä jännitti ihmiset ja se olisi mieluiten elänyt villiponina laitumella. Kuitenkin sinnikkään yrittämisen ja sokerilla lahjonnan jälkeen Kaneli päätti luottaa siihen, että olemme ihan kivoja tyyppejä. Kaneli osoittautui heti kättelyssä erittäin ponimaiseksi, itsepäiseksi ja uteliaaksi varsaksi, joka sosiaalistui ajan kuluessa valtavasti. Alkuhaasteista huolimatta Kaneli oli oikea omistajiensa lellikki, mutta samalla hyvin fiksu tapaus – kaikki asiat, niin hyvät kuin huonotkin, jäivät kerrasta muistiin.
Parasta nuoren ponin kanssa oli, että kaiken sai opettaa itse. Rohkean ja sosiaalisen Kanelin kanssa uusien asioiden opettelu oli helppoa, mutta tarvittaessa ponimainen Kaneli osasi myös tehdä omia kujeitaan. Kanelin kanssa pystyi tekemään kaikenlaista, mitä ponilla vaan voi tehdä: niin ratsastus, ajaminen, talutuslenkit kuin hippa-leikki onnistuivat Kanelin kanssa. Parasta olivat yhteiset rapsuttelutuokiot ja kotilaitumella löhöily, mutta myös maastoilu ja esteratsastus olivat Kanelin mieleen.
Kaneli menehtyi kaasuähkyyn vain kuusivuotiaana toukokuussa 2021. Kanelin muistoa kunnioittaen haluamme somekanaviemme kantavan jatkossakin ponin nimeä.
Kiitos kaikesta Kaneli, maailman paras poni ♥
