Emme ole pitkään aikaan kirjoittaneet mielipidepostausta tai omia ajatuksiamme hevosten käsittelystä, sillä tuntuu, että muut kuin somessa pinnalla olevat, pehmeämmät ja ”hevosystävälliset” (lainausmerkit, koska meille hevosystävällisyys kumpuaa monesta lähteestä, kuten turvallisuudesta) mielipiteet somessa saavat aikaan vihaviestien vyöryn.

Postauksen kuvat: Suvi Mähönen @eratonttu

Joissain harrastuspiireissä perinteistä tapaa harrastaa hevosten kanssa leimataan väkivaltaiseksi ja ”vanhoja, hyviä hevosmiestaitoja” pidetään lähestulkoon kirosanana. Nimensä mukaisesti hyvät hevosmiestaidot ovat hyviä hevosmiestaitoja, eivätkä pidä sisällään esimerkiksi väkivaltaa. Mielestämme hyvä käsittelijä asettaa hevoselle rajat ja kertoo, kuinka ihmisen kanssa ja ympäristössä on toimittava, jotta tekeminen on turvallista ja mielekästä molemmille osapuolille. Hevoselta ei kysytä, lastautuuko se varattua klinkka-aikaa varten traileriin, tai maastoillaanko yöllä ilmestyneen vesilätäkön yli. Asiat hevosen kanssa tehdään päättäväisen lempeästi, johdonmukaisesti ja varmoin ottein.

Hevosharrastajien keskuudessa on tänä päivänä paljon vastakkainasettelua ja sanojensa valinnassa eri suuntausten ristitulessa saa olla varovainen. Monen mielestä oma tapa tehdä on ainoa oikea, oli kyse sitten ajatusmallista, jossa paineen käyttö ja hevoselta vaatiminen on väärin tai siitä, että ihminen määrää ja hevonen tekee. Hevosenkäsittelijöinä koemme sijoittuvamme hevosharrastajien peruspenojen joukkoon: harrastamme hevosen ehdoilla (muun muassa koulutustason huomioiden ja eläimen terveyttä seuraten), mutta kuitenkin hevoselta asioita vaatien ja perinteisiä, hyviä hevosmiestaitoja kunnioittaen. Meidän näkövinkkelistämme suurin osa meistä perinteisistä hevosharrastajista toimii aivan yhtä lailla pehmeästi, hevosystävällisesti ja hevoslähtöisesti, kukin omalla tavallamme. Eläimen hyvinvointiin ja sekä hevoselle, että ihmiselle mielekkääseen harrastamiseen voi pyrkiä muutenkin kuin yhtä ainoaa reittiä pitkin.

Kokemuksemme mukaan rajat eivät ole este hevosen ja ihmisen välisen ystävyys- ja luottamussuhteen luomiselle – päinvastoin. Esimerkiksi Nisulla on kisapaikoilla ja reissatessa turvallinen olla, kun se voi tukeutua ihmisen näyttämään neuvoon siitä, miten toimitaan. Nisulle vakaa hevosenkäsittelijä on tukipilari, johon se on voinut tukeutua esimerkiksi säikähtäneen hevosen tullessa maastossa vastaan ja putkitarhaan kiinni jäädessään: molemmilla kerroilla ruuna odotti panikoitumatta ihmisen ratkaisevan tilanteen.

Hevosen omistaja on vastuussa eläimensä turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Mielestämme hevosen ja ihmisen välisessä suhteessa on ihmisen velvollisuus kertoa, mitä halutaan tehdä ja miten halutaan tehdä – jos hevonen on asiasta eri mieltä, on parempi tehostaa pyyntöä, kuin jäädä pattitilanteeseen. Kun hevonen tekee pyydetyn asian, kiitetään. Ajatusmallissamme ihminen on vastuussa siitä, että hevonen ymmärtää, mitä siltä pyydetään. Pakottamisen ei tule olla vaihtoehto sille, että hevonen ei ymmärrä pyyntöä. Tällöin on käsittelijän tehtävä keksiä selkeämpi tapa kertoa asia hevoselle: ratsastaessa esimerkiksi täsmällisempi apujen käyttö voi auttaa hevosta ymmärtämään paremmin, mitä siltä toivotaan.

Mitä hevosen pakottamiseen tulee, joissakin tilanteissa hevoselle voi joutua sanomaan napakammin tai sen voi hyväksyttävästi jopa pakottaa tekemään jonkin asian, jos esimerkiksi terveydelliset- tai turvallisuussyyt niin vaativat. Vaikka kukaan tuskin haluaa pakottaa hevosta tekemään asioita, se on toisinaan välttämätöntä hevosen hyvinvoinnin kannalta. Klinikkareissun väliin jättäminen hevosen jäkittäessä lastauksessa ei ole meille vaihtoehto, vaan traileriin mennään jos hoitoon mielii päästä. Samaten esimerkiksi hevosen peruuttaessa kohti autoa on sen raipalla eteenpäin pakottaminen viimesijaisena keinona sallittu.

Usein somekeskustelussa hevoselta vaatiminen rinnastetaan väkivaltaan ja besserwisseröidään ”kun taidot loppuu, väkivalta alkaa”. Kuitenkin mielummin moni (me mukaan lukien) lastaa nihkeästi lastautuvan hevosen liinan avulla traileriin, kuin houkuttelee sitä tuloksetta traileriin tuntitolkulla porkkanapussin kanssa, jos sovittuna on tärkeää menoa (näin kärjistetysti, jokainen lukija varmasti ymmärtää, että lastauskoulutus sekä painetta että palkkaa hyödyntämällä olisi varmaankin se paras ratkaisu). Joissakin tilanteissa hevoselle annettu liian suuri päätösvalta tapahtumien kulusta voi myös lisätä ei-toivottua käytöstä (ennen tätä taidettiin kutsua testaamiseksi ).

Saako hevosta siis mielestämme pakottaa? Kyllä, mutta vasta viimesijaisena keinona ja hevosen hyvinvoinnin tai turvallisuuden niin edellyttäessä. Ensisijainen keino uusien asioiden opettamiseen sekä hevoselle, että ihmiselle miellyttävään hevosenkäsittelyyn on koulutus niin positiivista kuin negtiivista vahvistetta käyttäen. On myös hyvä muistaa, että pakottaminen tai hevoselta vaatiminen ei ole sama asia kuin hermojen menetys: elävän eläimen kanssa toimiessa se ei johda mihinkään hyvään.