Sairastuvalla on ollut aikaa raapustaa, joten pääsette lukemaan viimeisen osan tarinaa siitä, kuinka Nisu päätyi Ainolle. Ennen tätä postausta kannattaa lukea tarinan aiemmat osat, ne löytyvät blogista selaamalla vanhoja postauksia.
Tehtyäni heti koeratsastuspäivänä 7.8.2021 kaupat Nisusta minusta tuli hevosenomistaja hieman yli viikon kuluessa siitä, kun bongasin spontaanisti Nisun kuvan suomenhevosten myyntiryhmästä Facebookissa. Vaikka uuden kaviokaverin osto oli ollut haaveissa, toteutui se odotettua nopeammin, joten en ollut kerennyt varautua hevosen ostoon kuin taloudellisesti. Sopimatta oli kuljetusten ja aikataulujen lisäksi se tärkein, tallipaikka. Lisäksi asuin kesän ajan poissa kotipaikkakunnalta kesätöiden vuoksi. Koska kaikkea tätä ei järjestetä sormia napsauttamalla, kysyin jo ennen ostopäätöksen tekemistä, voisinko Nisu majailla entisen omistajansa luona elo-syyskuun vaihteeseen saakka. Onnekseni asia järjestyi helposti ja hevonen sai edelleen omistuksessani jäädä Savoon odottamaan muuttoa Lappiin, eikä asialla ollut kiire, olihan Nisu asunut edellisessä kodissaan pikkuvarsasta saakka.
Kolmessa viikossa järjestyi niin tallipaikka, kuljetus, kuin pienemmätkin kysymysmerkit. Valitsimme tallipaikaksi ratsastuskoulun, sillä ajattelin, että suuresta tallista, jossa toiminta on avointa, on hyvä lähteä liikkeelle. Lisäksi maneesillinen talli oli oiva ratkaisu ratsujuttujen käynnistämisen tueksi. Hevostraileri löytyi lainaan Rovaniemeltä ja Nisu kulkeutui ravireissun myötä Ouluun saakka meitä vastaan, jolloin noutoreissun kilometrit puolittuivat. Kolme viikkoa oli muutenkin riittävä aika huolehtia kaikki loput hevoselle välttämättömät tarvikkeet, kuten varusteet, ensiaputarvikkeet ja rehut ajantasalle.
Kerrankin odotin kesän loppumista malttamattomalta. Syynä tähän oli tietysti elokuun viimeiseksi viikonlopuksi sovittu Nisun muuttoreissu. Toisaalta kolmisen viikkoa ostosta kului nopeaa töitä ja hevoseen liittyviä valmisteluita tehdessä. Lisäksi tiesin, että Nisu oli entisessä kodissaan tutuissa maisemissa ja hyvässä hoidossa, joten minulla ei ollut huolta sen pärjäämisestä. Päin vastoin: jännitin, kuinka viimeiset kahdeksan vuotta samassa kodissa asunut hevonen tulisi sopeutumaan uuteen elämään kanssani. Pitäisikö se minusta? Voisinko tarjota sille onnellisen ja terveen elämän? Ensimmäiseen kysymykseen voin onnekseni nykyään vastata kyllä. Jo neljän kuukauden jälkeen Nisu selvästi tuntee, kuka on sen oma ihminen. Se ilahtuu, kun tulen tallille ja jos esimerkiksi Nisun selässä istuva ratsastaja antaa sille vapaat ohjat, ruuna tarpoo oitis luokseni kentän laidalle. Toisen kysymyksen osalta voin todeta, että teen parhaani, jotta voisin tarjota nämä asiat Nisulle.
Toista kertaa ikinä tapasin Nisun Oulun raveissa 28.8.2021. Toisin kuin ensimmäisellä kerralla, nyt se oli jo oma hevoseni. Pieni punainen ruuna ei tiennyt, millaiseen seikkailuun se päätyisi, kun puin sen rimppakinttujen ympärille mukana tuomani kuljetussuojat. Huokaisin helpotuksesta, kun ne istuivat täydellisesti. Olin nähnyt ruunan kerran koeratsastuspäivänä, jolloin yritin painaa kaikki mitat siitä mieleeni etukäteisiä varustehankintoja varten.
Matka Rovaniemelle sujui paremmin kuin hyvin, olihan Nisu raviurallaan tottunut matkustamiseen ja hyvä niin. Katsoin traileria kuvaavasta kamerasta, kuinka ruuna mutusteli heinää matkallaan. Välillä se nosti päätään hetkeksi ja jatkoi sitten evästämistä.
Illalla olimme perillä Rovaniemellä. Koska Kaneli tuli meille vajaa kuusi vuotta sitten ylläpitoon ennenkuin ostimme sen, oli tämä ensimmäinen kerta, kun talutin vinkasta ulos ikioman hevoseni. Loppukesän tuuli puhalsi Nisun otsatukkaan kun se sieraimet suurina katseli uutta kotiaan. Tarinan jatkoa seuraatkin juuri parhaillaan.
