Tällä(kin) kertaa kirjoitamme omia ajatuksiamme aiheesta, joka on somekeskusteluissa tasaisesti pinnalla: google-diagnoosit ja hevoseläinlääkärit. Valitettavan usein verenpaineemme nousevat hälyttävän korkeiksi ja aivoissa tapahtuu ydinräjähdys, kun törmäämme erilaisiin kirjoituksiin, joissa eläinlääkäreiden osaamista, ammattitaitoa ja sitä, etteikö työtä tehtäisi rakkaudesta hevosiin, kritisoidaan. Esimerkiksi me olemme usein Kanelin eläinlääkärioperaatioista kertoessamme saaneet “en nyt luottaisi eläinlääkäriinkään” -viestejä ja mielestämme tämä on yksi typerimpiä asioita, mitä voi hevosten terveydestä keskusteltaessa sanoa.

Suomessa eläinlääketiedettä voi opiskella ainoastaan Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa. Tiedekunta vastaa eläinlääkäreiden peruskoulutuksesta, eläinlääketieteellisestä tutkimuksesta sekä huolehtii alan tieteellisestä jatko- ja täydennyskoulutuksesta. Kuusivuotinen eläinlääketieteen lisensiaatin (ELL) koulutus tarjoaa sekä monipuolisen eläinlääketieteellisbiologisen peruskoulutuksen että eläinlääkärin ammattiin johtavan tutkinnon. Opintojen aikana opiskelija saa valmiudet eläinlääkärin tehtäviin, itsenäiseen ammatinharjoittamiseen, alan kehityksen seuraamiseen ja jatkuvaan oppimiseen. Tiedekunnan koulutus on kansainvälisesti arvioitu ja hyväksytty (European Association of Establishments for Veterinary Education (EAEVE). (Lähde: Helsingin yliopisto, eläinlääketieteen tiedekunta). 

Suomessa on kaikkiaan noin 2730 laillistettua eläinlääkäriä (luku sisältää myös eläkkeelle jääneet eläinlääkärit). Suurin osa eläinlääkäreistä toimii kliinisessä potilastyössä tuotantoeläinlääkärinä tai pien- ja hevoseläinlääkärinä. Tämän lisäksi eläinlääkärit voivat työskennellä niin elintarvikkeiden, ympäristöterveydenhuollon, tutkimuksen, johtamisen, valvonnan tai toiminnan suunnittelun parissa. Eläinlääkäreiden työ on vaativaa, kiireistä ja vastuulista ja tämän lisäksi eläinlääkäriltä edellytetään kykyä tehdä nopeita, mutta tarkkaan harkittuja päätöksiä. Terävän pään ja taitavien käsien lisäksi eläinlääkäri tarvitsee myös sosiaalisia taitoja ja empatiaa, sillä työ on usein myös asiakaspalvelua. (Lähde: Helsingin yliopisto, elinlääketieteen tiedekunta, ammattina eläinlääkäri) 

Internet tuo hevosenomistajille yhä enemmän mahdollisuuksia osallistua hevosen terveyttä ja sairautta koskevaan tiedonhankintaan. Hevosenomistajat hakevat tietoa hevosten sairauksista, kipukäytöksestä ja hoidosta sekä keskustelevat niistä eri somealustoilla ja palstoilla. Hienoa, että hevosen terveys ja hyvinvointi kiinnostaa, mutta siinä vaiheessa mennään pahasti metsään, kun omaa googlailuun perustuvaa ajattelua aletaan pitää pätevämpänä, kuin lisensiaatin tutkinnolla varustettua eläinlääkäriä. 

Maallikkona Google-diagnoosien tekemisessä on ongelmansa: jos epäilee hevosen olevan kipeä ja yrittää etsiä netin syövereistä diagnoosia tai tarvittavia toimenpiteitä, voi joutua väärille teille, sillä netissä on niin valtavasti tietoa ja erilaisia tutkimuksia, että kaiken seasta on hyvin vaikea löytää laadukasta ja relevanttia terveystietoa (harva meistä omaa eläinlääketieteen ammattilaisen kyvyn lukea ja arvioida eläinlääketieteellistä tietoa). Lisäksi erityisesti keskustelupalstoilta saatavat asiantuntijavinkit voivat olla täysin tuulesta temmattuja – miten maallikko voi neuvoa toista pelkän tekstin/kuvan/videon perusteella, kun eläinlääkärinkin täytyy tehdä monenlaisia tutkimuksia sadakseen osviittaa vaivasta? 

Jokainen on varmasti googlannut joko omia tai hevosen vaivoja ja saanut tulokseksi mitä huolestuttavampia diagnooseja. Näiden diagnoosien perusteella on mitä helpoin ohjeistaa eläinlääkäriä tekemään tietyt toimenpiteet ja määräämään tietyt lääkkeet. Miksi eläinlääkäri sitten näkee tarpeelliseksi toimia toisin, kun setelitukkua heilutteleva hevosenomistaja? Eläinlääkäri osaa katsoa tilannetta kokonaisvaltaisesti, ymmärtää hevosista (ainakin eläinlääketieteellisessä mielessä) sellaista, mitä omistaja ei, ja osaa soveltaa tietojaan ja taitojaan potilaskohtaisesti. Usein valveutuneet hevosenomistajat osaavat kertoa hyvin ja realistisesti oireista (ja voivat olla oikeilla jäljillä diagnostiikan suhteen), mikä voi myös helpottaa yhteistyötä eläinlääkärin kanssa (ainakin toivomme näin, emme ole eläinlääkäreitä, joten emme voi tietää). Ääripäät “ei tällä mikään ole ja tätähän ei tutkita” ja “sieraimen asento kertoo kivusta ja googlen mukaan hevoseni on tuskissaan” lienevät sen sijaan yhtä hankalia asiakkaita (tosin, ensimmäinen tuskin edes tutkituttaa hevostaan). 

Kuten kaikki ihmiset myös eläinlääkärit voivat tehdä virheitä, diagnostiikka voi olla hidasta tai ongelmaa ei löydetä. Pidetään silti mielessä, että ei ole sellaista ammattia (koulutuksesta ja kokemuksesta huolimatta), jossa ei käy inhimillisiä erehdyksiä.

Loppuun haluamme vielä sanoa, että olemme erittäin kiitollisia siitä, millaisella ammattitaidolla ja kunnioituksella hevosia kohtaan jokainen Kanelin kanssa työskennellyt eläinlääkäri on työtään tehnyt. Kiitos❤️

Mitä ajatuksia teksti herättää? Oletko törmännyt eläinlääkäreiden ammattitaidon aliarviointiin?