Eläinkommunikaatio puhututtaa somessa ja hevosharrastajat tuntuvat jakautuvan aiheen suhteen kahteen leiriin: niihin, jotka pitävät koko hommaa mahdottomana huuhaana* ja niihin, jotka uskovat eläinkommunikaation olevan mahdollista. Ajattelimme ensin olla pistämättä lusikkaamme soppaan, mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. 

Mitä eläinkommunikaatio tarkalleen ottaen tarkoittaa? 
Termi eläinkommunikaatio tarkoittaa mielen tasolla keskustelua eläimen kanssa, jossa kommunikoija luo sisäisen yhteyden eläimeen. Yhteyttä voi kuvailla telepaattiseksi. (Lähde: Mielen ihmeet, Eläinkommunikaatio – mitä eläimet haluavat meille kertoa? https://www.kuudesaisti.net/aiti-maa/elainkommunikaatio-mita-elaimet-haluavat-meille-kertoa Luettu 24.5.2021). Eläinkommunikaatiolla ei siis tarkoiteta arkista, kehonkieleen, elekieleen ja lajituntemukseen perustuvaa kanssakäymistä tuttujen eläinten kanssa, vaan eläinkommunikaatiossa esimerkiksi eläimen omistaja voi lähettää eläinkommunikoijalle sähköpostitse kuvan (elävästä tai kuolleesta) eläimestään, ja kommunikoija sitten kuvan avulla intuition*, energian ja erilaisten aistimuksien ja tuntemuksien avulla keskustelee eläimen kanssa. 
Mikä tekee eläinkommunikaation uskottavuudesta haasteellista? 
Eläinkommunikaatiota voi tarkastella näennäistieteenä, eli tieteellistä esittävänä huuhaana, joka ei todellisuudessa täytä tieteellisyyden kriteereitä. Tieteen tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman pätevää tietoa, joka edellyttää tutkimusta, tutkimuksen objektiivisuutta, väitteiden yleistä testattavuutta, tulosten ja tutkimusmenetelmien kirjallista julkistamista, niiden kriittistä tarkastelua sekä tieteen autonomisuutta. Eläinkommunikaatiolta puuttuvat kaikki kriteerit, jotka tieteelliselle tiedolle on annettu. Esimerkiksi “intuitio” ja “energiat” ovat eläinkommunikointiin liitettyjä yleisiä sanoja, mutta niiden käyttö on muunneltu eläinkommunikaation agendalle suotuisaksi. 
Eläinkommunikaatio perustuu siihen hurahtaneiden (älkää suuttuko sanavalinnoista, jokainen on hurahtanut johonkin :D) subjektiivisiin mielipiteisiin, omiin arvoihin, kokemuksiin ja maailmankatsomukseen. Kaiken huuhaan tavoin myös eläinkommunikaatio hakee vahvistusta poimimalla itselleen eduksi olevia fraaseja todeksi tutkituista asioista ja yhdistää niitä hölynpölyyn vaikuttaakseen uskottavalta. Emme esimerkiksi löytäneet yhtäkään tutkimusta, jossa eläinkommunikaatiota olisi testattu esimerkiksi vertailuryhmiä hyödyntäen. Eläinkommunikaation tehokkuuden osoittaminen perustuu ainoastaan ”alan” muutamien aukroriteettien ja gurujen sanaan, uskomuksiin, maagiseen ajatteluun ja yksittäisiin tapauskertomuksiin, eikä väitteitä tukeviin tutkimustuloksiin. 
Tiede vs. Tunteet ihmisen ajattelussa 
Jokainen saa toki uskoa mihin haluaa, eikä esimerkiksi tieteen tai tunteen pohjalta toimimisen puolesta liputtaminen poissulje sitä, että jokainen ihminen aivan varmasti arjessaan toimii niin tieteen kuin tunteen pohjalta. Hyvin harvassa ovat sellaiset ihmiset, joiden toiminta perustuu pääasiassa pelkkään järkeilyyn, tutkittuun tietoon tai loogisuuteen. Itseasiassa, tutkimusten mukaan tunne voittaa järjen. 
Jokaisen ihmisen aivoissa erilliset järjestelmät järjelle ja tunteelle. Ajatukset muodostuvat evoluution näkökulmasta aivojen “nuoressa” kuorikerroksessa, jota ympäristö ja kokemukset muovailevat monin tavoin. Tunteet sen sijaan syntyvät syvällä aivojen uumenissa, kuten jo varhaisilla esi-isillämme. Tunteet ovat mukana kaikessa, mitä teemme: ne ohjaavat elämämme suuria ja pieniä päätöksiä (ostaako hevonen, millaisten ihmisten kanssa haluamme viettää aikaa, millaisia asioita opiskelemme ja millaisia asioita haluamme hevosillamme harjoittaa). 
Yksinkertaisiin rutiinipäätöksiin tunteet riittävätkin mainiosti. Ongelmia on se, että nojaamme tunteisiin usein mutkikkaissakin päätöksissä, kuten politiikassa ja taloudenhoidossa – tai näin hevosenomistajan näkökulmasta esimerkiksi hevosen hyvinvointiin liittyvässä isossa kokonaiskuvassa. Tunteet ovat aina aitoja, mutta ne voivat olla väärässä. Emme vain aina tiedosta sitä, koska tunteet ovat niin uskottavia. Tästä johtuen voimme tuntea olevamme oikeassa silloinkin, kun olemme väärässä. Juuri tämän vuoksi tarvitsemme järkeä ja tutkittua tietoa puntaroimaan niin tuntemustemme todenmukaisuutta kuin asioiden todellista tilaa. (Lähde: Kirsi Heikkinen, Tiede-lehti 10/2019 https://www.tiede.fi/artikkeli/artikkelit/tunne-voittaa-jarjen luettu 24.5.2021)

Miksi otamme kantaa aiheeseen? 
Syy siihen, miksi halusimme kirjoittaa postauksen aiheesta (ja ehkä hieman sen vierestä), on, että eläinkommunikaatio ei tunnu kestävän kritiikkiä. @myrskynselkaan kirjoittikin tästä hyvän Instagram-postauksen, kiitos keskustelun avauksesta! Kaikenlainen telepatia, niin elävien kuin kuolleiden, ihmisten sekä eläinten kanssa on osoitettu tieteellisesti mahdottomaksi. Jokainen (myös me) voi varmasti keksiä sepityksiä kokemalleen yliluonnolliselle, mutta todellisuudessa jokaiselle tällaiselle kokemukselle löytyy jokin looginen selitys. Kukaan ei voi kiistää kenenkään omakohtaista kokemusta, mutta tiedon luotettavuutta arvioitaessa omakohtainen kokemus ei ole yhtä vahva todiste, kuin tieteellisin menetelmin toteutetut tutkimukset. 
Niin sanottu todistustaakka on väitteen esittäjällä: tämä tarkoittaa, että vastapuolen tehtävä ei ole etsiä näyttöä väitteen kumoamiseksi, vaan väitteen esittäjällä on oltava muutakin, kuin omiin kokemuksiin pohjautuvaa näyttöä väitteen puolesta. Eläinkommunikaation puolesta ei ole kyetty esittämään yhtäkään argumenttia, joka todistaisi sen olevan mitään muuta, kuin huuhaata. Toteamus, etteivät kaikki vain ole tarpeeksi herkkiä aistimaan tai kokemaan, ei ihan riitä. Kaikki eivät voi myöskään ymmärtää hiukkasfysiikka, mutta silti siitä on olemassa neutraalia, tutkittua dataa. 
Jos eläinkommunikaatio on opittavissa oleva taito, miksi sitä ei opeteta yliopistossa tuleville eläinlääkäreille?
Miksei eläinkommunikaatiota ja intuitiota käytetä eläinlääketieteellisiin tarkoitusperiin?
Miksei aiheesta ole kyetty tekemään tutkimusta?
Mikseivät eläinkommunikoijat tuota kriittistä tarkastelua kestävää informaatiota aiheesta, jonka valossa eläinkommunikaation olemassaolo voitaisiin todistaa? 
Vielä lopuksi:
Jokaisella eläinkommunikaation epäilijällä tai kritisoijalla on varmasti kauhuskenaario: mitä, jos eläin jää oikeasti hoitamatta siksi, että intuition ja eläimen “kertoman” tuoman totuuden siivellä viitataan kintaalla eläinlääkärille, kengittäjille tai hevosalan raudanlujille ammattilaisille. Pahimmassa tapauksessa kärsijänä on hevonen. Unohdetaanko, vai onko jo unohdettu, että myös perinteisillä tavoilla hevostelijat kuuntelevat ja arvostavat hevosiaan kaikessa hiljaisuudessa.
Eri näkemyksistä huolimatta on ollut mielenkiintoista seurata keskustelua eläinkommunikaation puolesta ja vastaan. Omaa ajattelua voi haastaa ja avartaa ainoastaan, jos kaikki eivät ole asioista samaa mieltä – tämä on rikkaus myös hevosharrastuksessa (vaikka asiat useimmiten tuppaavatkin polarisoitumaan). Mielipiteiden, toimintatapojen ja näkemysten eroista huolimatta jokaista hevosharrastajaa ja hevosalan ammattilaista ohjaa halu toimia hevosen parhaaksi – pidetään tämä mielessä.
P.s. Tämän postauksen ei ole tarkoitus loukata ketään, käsittelemme ilmiötä, emme henkilöitä. Kunnioitamme kaikkien kokemuksia ja näkemyksiä, ja halusimme myös pohtia asiaa omakohtaisesti.
*huuhaa, yleinen termi pseudotieteille 
*intuitio on sisäinen näkemys tai “kyky” oivaltaa asia välittömästi. Intuitiivinen tieto eroaa analyyttisesta tiedosta, joka sisältää käsitteellistä aineistoa. Intuitio yhdistettynä pseudotieteeseen on mutkien vetämistä suoriksi.