Vastikään julkaistun häntäremmipostauksen lisäksi haluaisimme pohtia hieman pikkuponien satula-asioita laajemmin. Kanelilla on ratsastettu alle kaksi vuotta ja tässä ajassa sillä on ehtinyt olla kolme satulaa, koska ponin selkä on kasvanut ja muuttanut muotoaan. Paljon helpompi ja edullisempi vaihtoehto olisi ollut ostaa yksi satula ja pistää se sopimaan – näin kärjistetysti. Miksi olemme käyttäneet aikaa, vaivaa ja rahaa sopivan satulan etsimiseen? 
Mitä epäsopiva satula tekee? 
Huonosti istuva satula aiheuttaa ponille kipua ja estää sitä liikkumasta vapaasti (huono vertaus, mutta kuvittele (tai muistele), miltä tuntuu hiihtää puristavilla monoilla liikunnanopettajan määräämässä reippaassa vauhdissa). Pahimmillaan epäsopiva satula vahingoittaa ponin selkää pysyvästi, sillä sopimaton satula aiheuttaa usein pistemäistä painetta: liika paine estää lihasten normaalin aineenvaihdunnan, kipeyttää ja surkastuttaa lihaksia. Kipeytynyt selkä puolestaan tuo monenlaista haastetta ponin käsiteltävyyteen ja ratsastettavuuteen sekä ennen kaikkea vaikuttaa ponin elämänlaatuun. 

Yleisimpiä syitä, miksi poneilla käytetään epäsopivaa satulaa, sekä meidän ratkaisuehdotuksia: 
“Ponilla on niin hankala selkä, ettei siihen käy mikään satula ilman häntäremmiä” 
Montaako satulaa on kokeiltu, jos mikään ei sovi? Usein pikkuponien suurin haaste ei ole edes matala säkä ja lyhyt satulansija, vaan ylipaino ja tynnyrin muotoinen vartalo. Usein halvimmat pikkuponisatulat ovat kapeita, eli automaattisesti epäsopivia lihaville poneille. Tallilta valmiiksi löytyvään poniläpyskään on helppo tyytyä ja virittää häntäremmi – säästäähän tämä turhauttavalta satulan etsinnältä. Tällaisessa tapauksessa suosittelemme yrittämään edes ponin laihduttamista: ponin laihduttua nykyinen satula voi alkaakin istua paremmin ja ehkäpä satularumbaan ryhtyminenkään ei ole niin kurjaa, sillä satulamarkkinoilta alkaakin löytyä varteenotettavia ehdokkaita. Esimerkiksi Kanelille olemme löytäneet aina kohtuullisessa ajassa uuden satulan – pisin etsintäjakso taisi kestää kuukauden päivät ja tuossa välissä ostimme ponille karvasatulan (jota käytetään kyllä muutoinkin kun satulattomina kausina). 
“En halua maksaa 4000€ ponin satulasta” 
Todennäköisesti sinun ei tarvitsekaan. Fakta kuitenkin on, että satasellakaan tuskin löydät hyvää satulaa. 500-1500 euron budjetilla hankalan muotoisille pikkuponeille alkaa olla yllättävän hyvä satulavalikoima tarjolla, jos vain viitsii perehtyä aiheeseen. Kannattaa katsella käytettyjä satuloita esimerkiksi Facebookin satulakirppareilta tai Tori.fi:stä. Esimerkiksi Kanelin ensimmäinen satula, Stübben Rex, ostettiin käytettynä ja se maksoi alle 300 euroa. Käyttöaikaa satulalle tuli puolisen vuotta, ennen kuin se jäi epäsopivaksi ja satula lähti uuteen kotiin. Kanelin toinen satula puolestaan oli kinkkisempi tapaus ja jouduimme ostamaan penkin uutena noin 1000 euron hintaan – elo Lippo Rivello Espanzan kanssa kesti vuoden, kunnes jouduimme myymään satulan epäsopivaksi käymisen vuoksi. Viimeisin satula ostettiin myös uutena ja hintaa Wintec Duetilla oli vajaat 600 euroa (käytettynä vastaavan satulan saa about 400 eurolla) eli tätä voidaan pitää jo edullisena. 
“Poni jää minulle jossain vaiheessa pieneksi, joten ei ole järkeä panostaa satulaan” 
Sama kuin toteaisi, että poni kuolee jossain vaiheessa elämäänsä, joten ei ole järkeä panostaa sen terveydenhoitoon. Mielestämme on itsekästä ajatella yllämainitulla tavalla. Jokaisella ponilla pitäisi olla oikeus sopiviin varusteisiin ja asianmukaiseen hoitoon, oli se hankittu sitten loppuelämän kotiin tai väliaikaiseksi ratsuksi. Esimerkiksi meistä Kanelin omistajista Aino ei ratsasta Kanelilla lainkaan ja Annikin ratsastaa harvoin, silti haluamme panostaa ponille sopivaan satulaan – vaikka vuokraajat sitä pääasiassa käyttävät. 
“Poni ei ole minun, joten en voi päättää, mitä varusteita sillä käytetään” 
Haastava tilalle, oli kyseessä sitten ratsastuskoulun poni tai vuokraponi. Voi olla, että ponin omistaja ei esimerkiksi tiedä häntäremmin tai epäsopivan satulan haitoista (tämä on ihan oikeasti yleistä), joten olisiko mahdollista, että kysyt asiallisesti, olisiko mahdollista ratsastaa ponilla vaikkapa ilman häntäremmiä tai kokonaan ilman satulaa? Asia kannattaa esittää kohteliaasti ja perustella häntäremmin ja epäsopivan haitat, näin ponin varusteasioista päättävä henkilö todennäköisimmin oikeasti miettii asiaa, eikä mene puolustuskannalle. Jos lupaa ilman häntäremmiä tai satulaa ratsastamiseen ei heru, keksisimme muuta puuhailtavaa ponin kanssa ratsastuksen sijaan. Tämä ohjeistus on mielestämme toimiva myös siinä tapauksessa, että olet alaikäinen ja vanhempasi päättävät ponin varusteista. 

Huom. Tämä postaus on kirjoitettu yleistäen ja pohjautuu meidän kokemuksiin ja ajatuksiin aiheesta.