Postauksen kuvat: Krista Rósten Photography
Viime aikoina somessa on puhuttu paljon hevosen kipukäytöksestä, mikä on mahtava juttu. Kuitenkin välillä mietityttää, onko tässä menty jo liian pitkälle, kun hevosen kipuilmeitä ja muita kivusta kertovia merkkejä etsitään suurennuslasilla kanssahevostelijoiden somekuvista ja –videoista. 

Tässä postauksessa ajattelimme pohtia hieman pukittelua ja sen syitä. Moni pehmeiden ja hevosystävällisten koulutusmetodien nimeen vannova antaa nykyisin yksiselitteisesti hevosten pukittamisille syyksi sen, että pukitus on suora seuraus kivusta. Vaikka emme olekaan ammattilaisia, emme jaksa uskoa, että pukitteleva hevonen olisi aina kipeä. 
Kun hevosella on kivaa (oli se sitten laitumella kavereiden kanssa tai kentällä irtojuoksemassa), se useimmiten spurttailee vinhaa vahtia ja pukittelee. Kun hevosta ahdistaa (oli se sitten kovakourainen ratsastaja tai epäsopiva satula), taas se spurttailee ja pukittelee. Syy villiin laukkaan maastossa voi olla se, että hevosella on ylimääräistä virtaa ja liikunta tuntuu hyvältä (hevonenhan on luotu liikkumaan) tai koska se pakenee kauhuissaan jotain pelottavaa asiaa (vaikkapa sitä takertuvaa ratsastajaa tai metsässä vaanivaa sapelihammastiikeriä). 

Ei siis ihmekään, että hevosten kiihtymystiloja on hankala tulkita, miten erottaa isoisesti rallatteleva hevonen henkensä edestä pakenevasta? Oman hevosen kanssa tämä on helpompaa, sillä hevosen elekieli ja persoona tulevat tutuksi (ainakin toivomme näin), mutta onko mahdollista analysoida hevosen kipua tai pakoreaktiota somen välityksellä? Me emme ainakaan halua lynkata ketään, koska kymmenen sekunnin videoklipillä hevonen heilauttaa häntää ratsastaessa tai haukottelee kesäisessä laidunkuvassa. Hyvänä esimerkkinä mielestämme pukittelu sopii sekä elämästään nauttivan että epämiellyttävää asiaa protestoivan hevosen liikehdintään. 

Oli syy pukitteluun sitten kumpi tahansa, täytyy omistajan ottaa siitä selvää. Yksiselitteisesti ei voida ajatella, että hevonen “vain testaa” ja että se on laitettava ruotuun, sillä syynä käytökseen saattaa olla epäsopiva satula, hevoselle sopimaton ratsastaja tai kipu. Toisaalta hevonen on voinut oppia, että omistaja ei halua pakottaa hevosta ja lopettaa työskentelyn pieneenkin vastusteluun. Ainakin voimakastahtoisen Kanelin kanssa joudutaan ongelmiin, jos sen ei halutessaan tarvitsisi enää tehdä mitään (Kanelihan kysyy usein “onko aivan pakko, haluaisin mieluummin syömään”). Pian käsissä olisi varmasti tuhma, omaa tahtoaan pursuava poni, jolle rajat olisivat erittäin epäselvät. Hevosta tulee toki kuunnella, mutta suuret linjat päättää ihminen. 

Ihmisestä hevosten kiihtyneisyystilat näyttävät helposti samanlaisilta – on siis tärkeä tuntea oma hevonen ja ymmärtää sen elekieltä♥️
Tämä postaus on kirjoitettu meidän omiin ajatuksiin ja kokemuksiin pohjautuen. Kanelin saa pukittamaan niin puristava ratsastaja kuin siirtyminen iloiseen laukkaan parhaan maastosuoran alussa.