Nyt on jälleen jokasyksyisen ”mitä oma poni maksaa” -postauksen aika! Kuten olemme jo useasti todenneet, meille Kaneli oli extempore ostos, mutta hevosen hankinta itsessään pitkäaikainen haave, jonka toteutimme vasta aikuisina, sillä ponin hankintahinta on vain murto-osa kaviokaveriin uppoavista kustannuksista. Ponin omistajana eli Kanelin ympärivuorokautisina vastuuhenkilöinä toimiminen tuo mukanaan omistajuuden ilojen lisäksi vastuuta ja hevosenomistajan huolia. Ponin omistaminen vie valtavasti aikaa, vaatii hankkimaan tietoa erilaisista ponin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista ja vaatii toisinaan tekemään vaikeitakin ratkaisuja, vaikka olisitkin harrastanut lajia jo vuosikymmeniä ja poni asuisikin täyshoitotallilla. Ponin omistamiseen kuuluu tiedon ja taidon lisäksi kyky huolehtia ponin tarpeista myös taloudellisesti. Tässä postauksessa esittelemme hieman kuluja, joita ponin omistaminen on tuonut tänä vuonna mukanaan.

Tallivuokra
Tallivuokra on suurin kuukausittain maksettava kustannus, jonka joudut poninomistajana maksamaan. Tallivuokrat hinnoitellaan tallin puitteiden mukaan: mitä paremmat puitteet, sitä kalliimpi vuokra. Myös sijainnilla on väliä: mitä lähemmäksi pääkaupunkiseutua mennään, sitä suurempi tallivuokra on. Sijainnista riippuen isojen maneesitallien, pienten yksityistallien ja pihattotallien välillä on satojen eurojen hintaeroja. Hinnasta ei kuitenkaan voi päätellä, onko paikka soveltuvin ponillesi, vaan tärkeämpää on kiinnittää huomiota siihen, millaista hoitoa talli tarjoaa. Tallipaikka kannattaakin valita huolella. Tällä hetkellä meille tärkeimmät kriteerit Kanelin tallipaikan suhteen ovat täyshoito, mahdollisuus tarhata aamusta iltaan isossa tarhassa, ruokinta viidesti päivässä sekä aidattu kenttä ja turvalliset maastot ratsastusta ja kärryttelyä varten.
Kanelin tallivuokra:
350€ / kk
4200€ / vuosi

Ruokinta
Meidän tallivuokra sisältää heinän viidesti päivässä sekä kivennäisen, mutta rehut ostamme itse. Kanelin ruokinta on laskettu Hopti-ruokintalaskurin avulla (ostamme vuosittain viikon käyttöoikeuden Hoptiin, 15€) ja Kaneli syö heinän lisäksi väkirehua ja lisärehuja, jotka tuovat n.30€ ruokakuluja kuukaudessa. Lisäksi on huolehdittava, että ponilla on aina tarjolla suolakivi sekä raikasta vettä (sisältyy tallivuokraan). Toisinaan on kiva ostaa ponille myös herkkuja, kuten omenoita, porkkanoita ja heppanameja, joista saa muutaman lisäeuron kuukauden ruokakuluihin. Ruokintakulut ovat yksilöllisiä, sillä kunkin ponin ruokinta määräytyy sen käyttötarkoituksen, liikunnan määrän ja muiden ominaisuuksien mukaan: itse panostamme Kanelin kohdalla laadukkaaseen ja tarkoituksenmukaiseen ruokintaan, jonka tavoite on pitää poni terveenä ja hyvinvoivana.
Kanelin ruokakulut:
30€ / kk
360€ / vuosi

Eläinlääkärikulut
Kanelin eläinlääkärikulut ovat onneksemme olleet todella suppeat tähän asti. Kallein eläinlääkärin suorittama toimenpide oli toissakesäinen ruunaus, joka suoritettiin Oulun Hevosklinikalla (1000€). Tänä vuonna ylimääräisiltä eläinlääkärimenoilta on onneksi vältytty, mutta rutiinitoimenpiteet, kuten hammashuolto ja rokotukset on tietysti hoidettu asianmukaisesti. 
2,5 -5 vuotiaan ponin tulee raspata kaksi kertaa vuodessa, sillä tässä iässä suussa tapahtuu paljon muutoksia. Raspauksen hinta on eläinlääkärikohtainen, mutta meillä raspaus on ollut 100€ luokkaa sisältäen rauhoituksen. Lisäksi Kaneli rokotetaan kerran vuodessa rokotussuositusten mukaisesti. Rokotuksen hinta on ollut 50€ luokkaa. Rokottamalla Kanelin vuosittain vältämme ikävät sairastelut ja huolehdimme, ettei Kaneli levitä tauteja. Voimme siis huoletta käydä ponin kanssa erilaisissa paikoissa, joissa on paljon hevosia, sillä tiedämme, että sillä on vastustuskyky kohdillaan.
Ja koska ylimääräisiltä eläinlääkärikuluilta on tähänsaakka vältytty, mikäs olikaan järkevämpää, kuin varata jalkojen röntgenkuvaukset joulukuulle – onhan eläinlääkärikuluissa säästetty!
Kanelin peruseläinlääkärikulut:
250€ / vuosi
Kanelin lisäeläinlääkärikulut:
384€ / vuosi (tämä sisältää röntgentutkimukset ja hiekkakuvat + jalkojen piikitys ja hiekan letkutus 

Kavioiden huolto
Kengittäjä käy vuolemassa Kanelin kaviot säännöllisin väliajoin. 4-5 viikon vuoluväli on ollut Kanelille optimaalisin nyt syksyllä, mutta kevätpuolella vuolut hoidettiin 6-8 viikon välein. Mikäli Kanelille tulee tarvetta kenkien käyttöön, on kaviohuollon hinta tällöin hieman korkeampi. Jotkut ponit täytyy myös rauhoittaa kengitystä varten, mikä myös voi nostaa toimenpiteen hintaa. Kengittäjän valinnassa kiinnitämme huomiota ammattitaitoon ja siihen, kuinka ponia kohdellaan.
Kanelin kavioidenhuolto:
35€ / kk
420€ / vuosi 

Loishäätö
Madotus eli sisäloishäätö tehdään ponikohtaisesti tarpeen mukaan pari kertaa vuodessa madonmunatutkimuksen perusteella. Madonmunatutkimuksen hinta on ~20€ ja olemme tehneet tutkimuksen Kanelille muutaman kerran vuodessa. Madotus on maksanut tarpeen mukaan noin 25€ ja Kaneli on madotettu yleensä kerran vuodessa.
Kanelin sisäloishäätö:
70€ / vuosi

Varustehankinnat
Varustehankinnat ovat muiden juoksevien kulujen ihella iso poninomistamiseen liittyvä kulu. Ei riitä, että ponille ostetaan muodikkaita satulahuopia pinteleineen ja korvahuppuineen, vaan kaikki varusteet täytyy hankkia sitä mukaa, kun niitä tarvitsee tai hajoilee. Nuoren ikänsä vuoksi olemme joutuneet ostamaan Kanelille kaiken letityskuminauhoista kärryihin ja ämpäreistä satulaan. Tänä vuonna varusteisiin uponneet kokonaiskustannukset ovat olleet varsin kohtuulliset ja esimerkiksi isoin varustehankinta on ollut Kanelin uutena ostettu Wintec Duett -yleissatula, mutta muut hankinnat ovat olleet pääasiassa loimia sekä muuta, pienempää käyttötavaraa.
Kanelin varustehankinnat:
~1000€ / vuosi

Valmennukset, ratsutukset ja kisat
Kanelin ratsutus-, valmennus- tai kisakustannuksia ei vielä merkittävästi ole ollut, sillä tämäkin vuosi on otettu maltillisesti. Valmennusten hinnat ovat vaihdelleet 20-35€ kieppeillä. Lisäksi ponin vuokraajat ovat käyneet omakustanteisesti viikkovalmennuksissa, joten tämä ei näy meidän budjetissa. Koronan vuoksi kisoissakin ollaan päästy käymään vain kerran, joten kisakustannuksetkaan eivät ole kohonneet mahdottomiksi.
Kanelin ratsutukset, valmennukset ja kisat:
Jokunen satanen / vuosi

Matkustuskulut:
Ylläolevien kulujen lisäksi Kaneli on matkannut Mikkelistä Tornioon kesäloman viettoon ja takaisin ammatillisen hevoskuljetuksen turvallisessa kyydissä.
Kanelin matkustuskulut:
750€ / vuosi

Nopealla laskennalla Kanelin vuosittaisiksi kustannuksiksi näyttää tulevan 7434 euroa, ilman valmennus-, ratsutus- ja kisakuluja. Lisäksi laskelmista puuttuu vielä toistaiseksi joulukuun röntgenkuvaukset kustannukset.
Oletteko uskaltaneet laskea, paljonko käytätte rahaa vuodessa hevosharrastukseen?