Hyvä tallipaikka toimii sekä hevosen että sen omistaja kannalta sujuvasti ja harmaita hiuksia aiheuttamatta. Tässä postauksessa esittelemme, mitä hyvä tallipaikka meidän näkökulmastamme pitää sisällään. On monia erilaisia tapoja pitää hevosia ja tallia, joten erityisen tärkeää on löytää sellainen paikka, jossa tallinpitäjän käsitys hyvästä hevosenpidosta on oman käsityksen mukaan mahdollisimman samankaltainen. Meidän listaus ei siis ole mikään absoluuttinen totuus, vaan katsaus seikoista, joihin itse kiinnitämme huomiota tallipaikkaa valitessa.

Tarhausmahdollisuudet
Ensimmäiseksi kiinnitämme huomiota ponin ulkoilumahdollisuuksiin. Koska ponin tulisi ulkoilla mahdollisimman paljon ja mahdollisimman lajityypillisesti, haluamme tarjota Kanelille mahdollisuuden kokopäivätarhaukseen mahdollisimman suuressa ja hyväpohjaisessa tarhassa. Nyt hokkikaudella Kaneli joutuu turvallisuussyistä tarhaamaan ilman kaveria (emme halua, että Kanelia potkaistaan hokkikengällä), mutta hokkikauden loputtua poni on tarkoitus tutustuttaa uusiin tarhakavereihin. Mielestämme hyvässä tarhassa tulee mahtua liikkumaan ja leikkimään turvallisesti sekä tarvittaessa on oltava tilaa väistää kiukutteleva kaveria. Kaneli tykkää painia ja juosta kavereiden kanssa sekä pitää rapsuttelutuokioita, joten meistä on tärkeää, että ponilla on mahdollisuus toteuttaa lajinmukaisia sosiaalisia ja liikunnallisia tarpeitaan – kunhan se on turvallista. 

Tallirakennus
Pitkästäkin tarhausajasta huolimatta tallissa asuvat ponit viettävät usein melkoisesti aikaa sisätiloissa. Ei siis ole yhdentekevää, millainen tallirakennus on. Avara ja valoisa talli on huomattavasti viihtyisämpi kuin ahdas ja pimeä talli. Puitteiden ei tarvitse olla luksusta, vaan turvalliset ja perussiistit. Erityistä huomiota kiinnitämme karsinan tilavuuteen. Kaneli onkin asustanut aina isossa karsinassa, jossa sillä on tilaa liikkua, piehtaroida ja nukkua leveästi. Myös riittävä määrä laadukasta kuiviketta karsinassa on ensiarvoista. Karsinassa tulee myös olla ponille asiallinen ruokailu- ja juoma-astiasto. Tallin ilmanlaadulla on myös merkitystä: emme veisi Kanelia tallille, jossa ilma ei kierrä tai on pölyistä. Varusteille täytyy myös löytyä asianmukaiset säilytystilat ja loimet täytyy saada kuivattua ilmavasti yön aikana.

Ruokinta
Nykytietämyksen mukaan kolme ruokintakertaa päivässä on liian vähän, varsinkin, jos korsirehua annetaan niukalla kädellä. Uutta tallipaikkaa valikoidessamme kiinnitimmekin huomiota tiheämpään heinitykseen ja iloksemme Kanelin uudella asuintallilla heinäruokinta toteutetaan viidesti päivässä! Jee, Kanelin masussa on koko ajan heinää ja vieläpä analysoitua sellaista! On siis helppo päivittää ponin väkirehuannos korsirehun mukaan. On myös tärkeää, että vettä on jatkuvasti saatavilla: Kaneli osaa juoda automaatista, mutta talvikaudella harrastamme päivittäin lisäjuottoa kaiken varalta. 


Ratsastus- ja ajomahdollisuudet
Maneesi ei ole meille pakollinen, sillä hyvin huolletulla kentällä voidaan treenailla ympäri vuoden pahimpia kelirikkoja lukuunottamatta (ja pieni lomailuhan tekee ponille hyvää). Koska käsittelemme Kanelia paljon maastakäsin, sekä toisinaan juoksutamme ja irtojuoksutamme, tulee alueen olla aidattu. Hyvät ja turvalliset maastot ovat meille vähintään yhtä tärkeät kuin aidattu ratsastusalue. Maastoilu niin ratsasin kuin ajaen on aivan parasta ja Kaneli nauttii siitä aivan älyttömästi! Maastoon tulisi päästä siis niin ajaen kuin ratsastaen ja vaikka Kanelia ei liikenne pelota, plussaa on, jos liikenteen seassa tarvitsee mennä mahdollisimman vähän. Mielestämme hyvällä tallilla hevosenomistajalla on oikeus käyttää sellaista valmentajaa/ratsastuksenopettajaa kun itse tahtoo, kunhan kenttä/maneesivuorot saadaan hoidettua fiksusti. Sama pätee toki kengittäjään/hierojaan/eläinlääkäriin/muuhun ostettavan palveluun.

Hevosten hoito ja kohtelu
Tärkeää on, että tallin henkilökunta kohtelee jokaista hevosta hyvien hevosmiestapojen mukaisesti, omistajan ohjeistuksen mukaan. Jokainen kaviokaveri on yhtä arvokas käyttötarkoitukseen tai rotuun katsomatta. Tallin asukkaat hoidetaan päivittäin rutiinilla ja huolellisesti, eikä omistajan ohjeita muunnella ilman yhteistä sopimusta. Hevosen sairastumisesta, karkaamisesta tai muusta poikkeavasta ilmoitetaan omistajalle välittömästi ja tarvittaessa kutsutaan eläinlääkäri paikalle omistajan ohjeen mukaan. Hyvä tallihenkilökunta myös tiedostaa, että ponin omistaja on maksava asiakas ja päätäntävaltainen eläintänsä koskevissa asioissa.

Ilmapiiri
Kivassa porukassa harrastaminen on paljon hauskempaa. Tallilla kaikkien ihmisten pitäisi tulla toimeen keskenään, vaikka tapoja toimia ja mielipiteitä on monia. Kannattaa rohkeasti mennä mukaan porukkaan ja olla avoimin mielin, hevosista oppii aina uutta.


+ Kirjallinen sopimus
Tallipaikkaa hankkiessa kannattaa laatia kirjallinen sopimus, joka turvaa molempien osapuolten asemaa. Sopimus tulee lukea huolellisesti ennen allekirjoittamista yllätysten varalta. Valmiita sopimuspohja löytää netistä.

Millaisia kriteereitä teillä on hyvän tallipaikan suhteen?