Netti on täynnä upeita viisivuotiaita (=Kanelin ikäisiä) kilpahevosia, jotka ratsastaja selässään liihottelevat esteradoilla tai valkoisten aitojen sisällä. Ja sitten on meidän Kaneli. Kropaltaan mäyräkoiraa muistuttava dalmatialainen, joka  on taas päättänyt kasvaa korkeutta peräpäästä ja jolle pelkkä maneesin kaarteessa laukkaaminen tuottaa pohdiskeltavaa jalkojen asettelussa. 

Ponin kanssa saa edetä hitaasti. Ponit (ja alkuperäisrodut) saavuttavat täysikasvuisuuden vasta noin seitsemän tai kahdeksan vuoden iässä. Henkinen kypsyys tulee kun on tullakseen. Koska Kaneli siis kasvaa elämästään ensimmäiset 7-8 vuotta, on sen koulutuksessa päätetty tinkiä nopeatempoisesta etenemisestä kasvun ja kehityksen turvaamiseksi. 

Monet ponit saattavat jo nuorena näyttää fyysisesti hyvinkin valmiilta. Todellisuudessa luuston kehitys kuitenkin jatkuu aina seitsemään vuoteen asti, vaikka poni saattaisikin näyttää täysikasvuiselta. 4-5 -vuotias poni saattaa hyvinkin olla saavuttanut jo lähes lopullisen korkeutensa, mutta lihasten kasvua ja ryhdin paranemista tapahtuu vielä usean vuoden ajan. Yksilöiden väliset erot ovat kuitenkin suuria, ja vaikkapa loppuvuodesta syntyneet varsat kasvavat alkuvuodesta syntyneitä heikommin. Esimerkiksi Kaneli on syntynyt syyskuussa, joten se saakin olla alkuovuodesta syntyneitä ikätovereitaan jäljessä.

Kuva: Naomi Tavian (@equinaomi)

Nuoren ponin säästeleminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sen annettaisiin kasvaa pellossa seitsemänvuotiaaksi saakka. Päivittäinen runsas liikunta on välttämätöntä luun kovettumiselle. Nuoren ponin olisikin hyvä ulkoilla suuressa tarhassa lajitovereiden kanssa leikkien. Kahden vuoden ikäisenä nuorta ponia voi alkaa myös opettaa ajolle. Esimerkiksi Kanelia on ajettu parivuotiaasta lähtien, jotta sen luusto kehittyisi vähitellen vahvaksi. Nuorta ponia voi myös kouluttaa juoksuttamalla ja irtohypyttämällä ennen ratsastuksen aloittamista. Poni oppii pakolliset käytöstavat kun sitä ei lykkää pihan perukoille kasvamaan ja näin ollen on paljon mukavampi harrastuskaveri siinä vaiheessa, kun selkään on viimeinkin aika kavuta.

Ponin koulutuksen suunnittelussa päätähtäimenämme on pitkä ja terve elämä. Kaikki muu on plussaa. Ponin tulee saada riittävästi laadukasta ruokaa, monipuolista liikuntaa sekä tarvittavasti lepoa ja palautumista. Liikunnalla onkin ponin luuston kehitykselle suurempi vaikutus kuin ruokinnalla. Nuoren ponin luuston kovettuminen tapahtuu asteittan, ja aluksi luuston kyky sopeutua rasitukseen on heikompi, joten harjoitusten vaativuustasoa tulee nostaa maltillisesti. Hidastempoinen harjoittelu tehostaa luun lujittumista, kun taas liian kova rasitus voi olla haitallista kehitykselle.

Nuori poni ei myöskään ole lihaksistoltaan valmis ratsastajan kantamiseen, eikä osaa (saati jaksa) luontaisesti käyttää lihaksiaan oikein, vaan jännittää niitä. Ponin ratsastukseen tarvittavat lihakset kehittyvät sitä mukaan, kun ponilla ratsastetaan. Ponilla ei siis ratsu-uransa alkuvaiheessa vielä ole tarvittavaa voimaa ja kykyä kantaa itseään. Kaneli ainakin tarvitsee aikaa ja tilaa hoksatakseen, miten milloinkin tulee itsensä kantaa. Helpot ja selkeät harjoitukset kasvattavat ponin lihaksistoa, mutta myös tukevat ponin itsevarmuutta ja positiivista suhtautumista ratsastusharjoituksiin.

Kanelin selkään kiivettiin vasta ponin nelivuotiskeväänä. Ensimmäiset ratsastukset pyrittiin pitämään mahdollisimman neutraaleina ja ponille onnistumisen iloa tuottavina kokemuksina, jonka jälkeen lomailtiin kuukauden päivät ja toistettiin kuvio. Nelivuotiskauden ratsastukset olivatkin lyhyitä pätkiä hidastempoista työskentelyä, paljon rentoa maastoilua ja päälle lisättiin monta annosta lomailua. Edelleen nyt ”viisivuotiaanakin” meno pidetään maltillisena, maastoillaan paljon ja koitetaan olla haukkamatta liian isoa palaa kakkua. Parhaillaan pidämme taukoa kunnon työskentelystä, sillä poni kasvatti mukavasti takakorkeutta. Kuusivuotiaana sitten hieman jo ryhdistäydytään ja ehkä jopa hypätään, jos poni olisi hitusen valmiimpi. Mikään kiire ei toki ole, sillä toivomme, että  Kanelin kanssa pystyy harrastamaan vielä 20 vuoden kuluttuakin.

Nämä ovat meidän ajatuksiamme poninkouluttamisesta, tapoja on kuitenkin yhtä monia kuin ”kouluttajia” ja jokainen toimii parhaaksi katsomallaan tavalla. On myös muistettava, että ratsastusurheilua varten jalostetut hevoset ja ponit ovat eri asia, kuin hitaastikehittyvät poni- ja alkuperäisrodut.