Näiden parin vuoden aikana kun olemme omistaneet Kanelin, olemme saaneet huomata, että sen nimi herättää huomiota. Monet ovat kysyneet ponin nimestä, mutta emme ole koskaan varsinaisesti vastanneet kyselyihin, sillä tarina nimen takaa on melko pitkä Instagramissa jaettavaksi. Usein Kanelin söpö ja ei-niin-orimainen nimi huvittaa uusia tuttavuuksia ja monet pyytävät meitä toistamaan nimen uudelleen luultuaan kuulleensa väärin. Nyt ajattelimmekin valottaa, miten päädyimme nimeen Hellä Kanelisilmä.
Kaneli saapui meille kesäkuussa 2016 yhdeksän kuukauden ikäisenä. Pian oli jo selvää, että ostamme ponin, ja koska sitä ei ollut vielä edes rekisteröity saimme kasvattajalta luvan nimetä sen itse rekisteröinnin yhteydessä.
Tässä vaiheessa täytyy palata hetkeksi vuoteen 2010. Tällöin meille oli tarkoituksena tulla shetlanninponivarsa, joka ei kuitenkaan koskaan syntynyt siitä huolimatta, että tamma astutettiin. Vastasyntyneen varsamme olisimme tietysti saaneet nimetä itse, ja tästä innostuneena mietimmekin varsalle sopivaa nimeä. Aluksi mikään nimiehdotus ei tuntunut sopivalta, joten aloimme etsiä ideoita nimeen netistä. Päädyimme erilaisille nimigeneraattorisivustoille ja lopulta nimi Hellä Kanelisilmä löytyikin tonttunimigeneraattorista, joka oli tarkoitettu esimerkiksi firman pikkujoulukäyttöön 😂
Kun siis saimme kesällä 2016 tilaisuuden nimetä Kanelin itse, sopivaa nimeä ei tarvinnut miettiä, vaan alusta saakka oli meille selvää, että ponista tulee Hellä Kanelisilmä. Kanelia rekisteröidessämme meitä hieman jännitti, menisikö Kanelin nimiehdotus läpi. Hippoksen sivuilla kerrotaan varsan nimeämisestä seuraavasti:”Rekisteriin ei hyväksytä jo käytössä olevaa nimeä eikä suojattuja kasvattajanimiä. Muutoinkin hevosen nimen antamisessa noudatetaan nimisääntöä. Kiellettyjä ovat mm. liian pitkät, sopimattomat ja sekaannusta aiheuttavat nimet.” Haluamamme nimi oli melko pitkä, ja lisäksi meitä epäilytti, mitä ”sekaannusta aiheuttavalla” nimellä Hippoksen sivulla tarkoitettiin. Mietimme jopa paria vaihtoehtoista nimeä odotellessamme, menisikö nimiehdotus läpi. Kaikki sujui onneksi suunnitelmiemme mukaan, ja nyt kaksi vuotta myöhemmin tallilla meitä on vastassa Hellä Kanelisilmä!
P.S Jos et ole vielä liittynyt blogin lukijaksi, tee se nyt! Blogin kävijämäärät nousevat jatkuvasti, mutta lukijoiksi liittyneitä vierailijoita blogilla on todella vähän 😄