Moni nuoren oriin omistaja suunnittelee tähän aikaan vuodesta ruunausta, sillä pahimman helle- ja kärpäskauden päätyttyä ruunaushaavan tulehtumisriski on pienempi ja haava paranee nopeampaa. Kanelinkin kohdalla olemme pohtineet paljon ruunausta: olisiko ponilla parempi elää ruunana ja haittaako oriina oleminen sen elämää?

Ori tulee sukukypsäksi noin vuoden iässä. Kanelin kanssa olemme päässeet helpolla, sillä hitaasti kypsyvä poni on osoittanut äärimmäisen vähän orimaisia piirteitä. Meille tullessaan Kaneli hyppi pystyyn ja näykki, mutta syynä varmastikin oli se, ettei ponia oltu käsitelty ennen meille tuloa. Pystyyn nouseminen saatiinkin kitkettyä pois  muutamassa kuukaudessa ja näykkiminen kohdistuu enää vain ponille uusiin tuttavuuksiin, joita Kanelin mielestä on pakko testata ponimaiseen tapaan. Kengittäjät, eläinlääkärit ja muut ponia käsitelleet hevosalan ammattilaiset ovatkin aina ensiksi kysyneet, onko poni tamma vai ruuna, kun se on niin rauhallinen nuori, ja tämän jälkeen yllättyneet saadessaan tietää, että Kaneli on ori. Sukupuolesta riippumatta nuori poni tarvitsee selkeät ja johdonmukaiset käsittelijät, eikä Kaneli ole poikkeus tässäkään. Kanelia käsittelevätkin vain kokeneet aikuiset sekä sen kaksi yläasteikäistä hoitajaa. 
Käsiteltävänä Kaneli onkin erittäin helppo ja varsin lauhkea tapaus, eivätkä esimerkiksi naapurissa elelevät hevoset aiheuta sille minkäänlaista vahtiviettiä tai stressiä. Kanelille itselleen ei siis koidu minkäänlaista haittaa siitä, että sitä ei ole ruunattu. Jos Kaneli stressaisi ja juoksisi itsensä hikeen tammoja vahtiessaan päivät pitkät, se olisi ruunattu omaksi parhaakseen jo aikoja sitten.



Kotitallillaan Kaneli tarhaa aamusta iltaan yhdessä suomenhevosruuna Kallen kanssa.  Näin se saa toteuttaa laumaeläimen tarpeitaan, rapsutella kaveria, painia ja juosta sekä opetella käytöstapoja vanhemmat ruunan johdolla. Oriin tarve käyttää hampaitaan ja mitellä voimiaan on sille luontaista käytöstä, joka on voimakkaimmillaan kaksi-kolmevuotiaana ja laantuu ajan kuluessa sekä  koulutuksella. Kanelin puremisinnokkuus onkin koko ajan tasaisessa laskussa ja tähän auttaa selkeästi myös tarhakaverin aukroriteetti. Pikkuorin ja vanhan ruunan yhteiselo onkin tasaista ja ongelmatonta ja molemmat nauttivat selvästi toistansa seurasta.
Myös vieraissa paikoissa Kaneli on käyttäytynyt rauhallisesti ja stressittömästi, eikä sen oriutta ole voinut päätellä muusta kuin hirnunnasta, jolla Kaneli ilmoittaa muille olevansa paikalla. Kaneli tähän saakka ollut asiallinen nuori poni sekä ponileireillä että mätsäreissä, eikä sen oriudesta ole tarvinnut tehdä numeroa. Ponileireillä Kaneli on tarhannut yhdessä shetlanninponiruunien kanssa ja ollut laumassa pidetty kaveri, joskin melko alhaalla lauman arvojärjestyksessä. Mätsäreissä ja ajaessa poni voi olla kehässä ja radalla yhtä aikaa tammojenkin kanssa, kunhan riittävä turvaväli pidetään. Onkin tärkeää, että nuorta ponia käytetään sukupuolesta riippumatta mahdollisimman paljon katsomassa maailman menoa, jotta se tottuu kaikenlaiseen uuteen ja oppii, että kaikenlaisissa tilanteissa on käyttäydyttävä ihmisen edellyttämällä tavalla.
Ponin orina pitämiselle tulisi aina olla syy. Useimmiten syy on se, että ponilla on jalostusarvoa, eli sen polveutuminen on tiedossa, se omaa hyvän rakenteen, liikkeet ja luonteen sekä myös todennäköisesti sillä on jonkinlaista näyttöä kilpailuista. Kaneli ei toistaiseksi täytä näistä kriteereistä kuin muutaman, joten sillä ei periaatteessa ole mitään annettavaa jalostuksellisesti, vaikka poni onkin sekä rakenteeltaan, liikkeiltään että luonteeltaan ihan kiva sekä varsin hauskan värinen.



Ruunaus on hyvin helppo ja nopea rutiinitoimenpide, mutta silti on kuitenkin aina olemassa riski, kun puhutaan leikkauksesta. Jokainen on varmasti kuullut  pieleen menneistä ruunauksista ja tämä on Kanelinkin kohdalla syy, miksi mietimme, kannattaako riskin otto. Mitä jos päätämme ruunauttaa hyväkäytöksisen ja helpon oriin, kaikki menisikin vikaan ja poni menehtyisi? Eikö  ruunaa hieman enemmän vaativa ori kuitenkin olisi parempi vaihtoehto kuin suru ponin menetyksestä? Tietysti suurin osa ruunauksista onnistuu ja haavat paranevat nopeasti, mutta aina välillä epäonni osuu jonkun kohdalle. Miksi siis ottaa turhaa riskiä, kun Kanelille tai ympäristölle ei koidu haittaa ponin orina pidosta.

Tämän lisäksi Kanelin luonne ja muutokset, joita ruunaaminen saattaisi sille aiheuttaa, ovat toinen syy, miksi olemme päätyneet ratkaisuun pitää poni orina. Parhaassa tapauksessa poni olisi ruunauksen jälkeen oma itsensä, joskin varmuudella siitä, että tammat eivät häiritsisi sitä missään tilanteessa, eikä sen tarvitsisi vieraassa paikassa hirnumalla ilmoittaa itsestään. Pahimmassa tapauksessa taaskin hormonituotannon muutos saattaa vaikuttaa Kanelin luonteeseen paljonkin. Emme halua ponia, joka ruunauksen myötä menettää täysin työmotivaationsa ja muuttuu liiankin tasaiseksi. Kanelilla on erinomainen työmotivaatio orina: se on eteenpäinpyrkivä ja yrittää aina parhaansa. Mitä jos ruunaus muuttaisi ponin laiskottelevaksi ja apaattiseksi juntturaksi, joka möllöttää mieluummin hievahtamatta paikoillaan kuin harjoittelee uusia asioita? Lisäksi orius tuo Kanelin luonteeseen rohkeutta ja itsevarmuutta, joka näkyy esimerkiksi säikkymättömyytenä ja maastovarmuutena. Mitä jos hormonimuutosten myötä Kanelin itsevarmuus hiipuisi ruunana ja se alkaisi pelätä metsässä kuuluvia ääniä tai omaa varjoaan?
Päätös ruunauksesta tulisikin tehdä tapauskohtaisesti. Vaikka suurin osa oreista on järkevintä ruunata elämänlaadun parantamiseksi, voi oriin pito harrastettallilla onnistua, jos poni saa elää sille lajityypillistä elämää. Tämä tarkoittaa riittävän pitkää tarhausaikaa kaverin kanssa tai laumassa, laadukasta ravintoa ja riittävää liikuntaa sekä tietysti  asiantuntevaa ja johdonmukaista käsittelyä. Ponia ei tulisi koskaan pitää orina siksi, että on hienoa ”pärjätä” suurelle ja arvaamattomasti käyttäytyvälle orille, sillä ei ole oikein ponia kohtaan, että se joutuu elämään stressissä ja paineen alla. Kanelin tapauksessa ponin orina pito on onnistunut tähän saakka ongelmattomasti, sen loistavan harrasteponin luonteen ansiosta. Pyrimme tarjoamaan Kanelille mahdollisimman hyvän ja lajityypillisen elämän, jotta se voisi jatkossakin elää tyytyväisenä ja tasapainoisena orina.
Nämä kuvat hurjasta orista  poseeraajasta on ottanut Sandra Korpela.